TIETOA MUSEOSTA

Puotimuseo on alkuaan Valkealan ensimmäisen kauppiaan Jaakko Pokin asuin- ja liiketalo.
Jaakko Eerikinpoika Pokki syntyi Viialan Pokissa Sippolassa vuonna 1847. Hän tuli Valkealaan 1860-luvulla ja toimi Valkealan kirkolla sijainneessa puodissa aluksi renkinä ja myöhemmin kirjanpitäjänä ja puotipalvelijana.
Jaakko Pokki hankki kaupan omiin nimiinsä. Viipurin läänin maaherran myönteinen päätös avopuodin pitämisestä Valkealan kirkolla Hovin maalla on päivätty 8.9.1877.
Kauppias J. Pokki vuokrasi todennäköisesti 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kirkkoherran virkatalon maalta Hirsimäeltä pienen rakennuksen, mitä alkoi laajentaa. Rakennusmestari Taavi Haimin johdolla suoritettiin rakennuksen verannan lisäys ja korotus 1913-1916. Rakennuksen pihaympäristössä on aittarivit.
Jaakko Pokki kuoli vuonna 1917. Hänen perikuntansa myi kiinteistön yksityiseen asuin käyttöön 1980-luvun alussa. Valkealan kunta osti rakennuksen vuonna 1987.
Kiinteistö on peruskunnostettu EU-kehittämishankkeen yhteydessä Suomen Puotimuseoksi. Hanke käsitti Hirsmäen museo- ja kesäteatterialueen kehittämisen ja se toteutettiin 2002 – 2005.
Suomen Puotimuseo avattiin 11.6.2006. Valkealan museoyhdistys omistaa nykyisin puotimuseorakennuksen ja viereisen käräjätalon ja ylläpitää näyttelytoimintaa.